Hei ja ihanaa kun löysit blogiini!

Olen Ingrit, 27-vuotias joulupukin apulainen Pirkanmaalta. Olen aiemmin pitänyt blogia vaihto-opiskelusta Etelä-Koreassa, mutta Aasiassa seikkailun päätyttyä, jätin myös kyseisen blogin taakseni. Kaipuu kirjoittamiseen on kuitenkin säilynyt suurena, joten perustin kesäkuussa 2020 tämän blogin toista suurta intohimon kohdettani, joulua, varten.

Joulunurkkaus on joulublogi, jonka tarkoituksena levittää joulumieltä ympäri vuoden. Blogiin tulen kirjoittamaan kaikesta jouluun liittyvästä, kuten koristeista, herkuista, viihteestä, trendeistä, historiasta, matkailusta, lahjaideoista jne.

Toivottavasti viihdyt Joulunurkkauksen parissa!

 

Glögin tuoksuisin terveisin, Ingrit