18. Luukku

Pipa lysähti polvilleen hyytävään hankeen ja tirautti siirappisen kyyneleen.

”Voi minua tyhmää…” Pipa nyyhki.

Yhtäkkiä hän kuuli vaimean kulkusen helinän. Ja uudelleen! Pipa höristeli korviaan, nousi ylös ja pudisteli lumet yltään. Ääni kuului huoltoaseman viereisestä metsästä. Pipa lähti varovaisesti seuraamaan ääntä. Voisiko se olla tonttu? Tonttu osaisi varmasti auttaa Pipan pukin luo! Nyt helinä kantautui kuusen takaa. Vaikka oli hämärää, hangesta erottui helminauhamaiset jäljet.

”Kettu?” Pipa kuiskasi itsekseen.

Hän kurkki oksien lomasta kuusen toiselle puolelle. Voi juku, pörheä kettu, jonka selässä istuu tonttu! Tontulla oli kädessään pienen pieni lyhty ja lakissaan herkästi helisevä kulkunen. Pipan sokerinen suu kääntyi leveään hymyyn. Humps, kuusen oksalla ollut lumikasa valahti rytinällä Pipan päälle!